Maidoton

Maitoallergiaa esiintyy tavallisemmin pikkulapsilla, mutta myös aikuisilla. Maitoallergiassa lehmänmaidon proteiini eli valkuaisaine aiheuttaa iho-, hengitys- tai vatsaoireita. Usein maitoallergiaan liittyy muitakin allergioita.

 

Maitoallergian hoitona on maidoton ruokavalio, jota lapsella noudatetaan noin kahden vuoden ikään asti. Maidon lisäksi tulee välttää esimerkiksi maitojauhetta, heraa ja kaseiinia. Vähälaktoosiset tuotteetkin ovat kiellettyjä, sillä ne sisältävät maidon proteiinia.

 

Maito saatetaan karsia ruokavaliosta muunkin syyn kuin maitoallergian vuoksi. Maitotuotteista kieltäytyvät niin vegaanit kuin osa laktoosi-intoleranssista kärsivistä. Maidosta luopuvan tulee huolehtia riittävästä kalsiumin saannista.

 

Vuohelan Herkku leipoo sinulle monenmoisia maidottomia leipiä, ruokaisaa purtavaa ja makeaa hyvää. Katso maidottomat tuotteet tuotehaulla ja huomaa kotileivontaa helpottavat Farina-tuotteet, kuten maidoton Piirakkapohjaseos.